Voi monelle aloittelevalle remonttireiskalle tuntua turhan isolta ja vaikealta projektilta. Sitä kun on tottunut, että talossa on seinät valmiina ja niitä sitten itse vaan
hoidetaan sisustaminen eli maalataan ja tapetoidaan mieleisiksi. Yhden
tuttuni alaa on sisustus
Helsinki -nimisellä paikkakaunnalla ja kertoi joskus, miten harva
osaa itse rakentaa väliseinän. Sen sijaan erilaisten materiaalien
valinta ja muu sisustussuunnittelu tuntuu luonnistuvan kaikilta.
Ammattilaisille jätetään nykyään vain kaikki raskaammat työt,
kuten vaikkapa ikkunaremontti. Ennen vanhaan ihmiset tekivät itse
raskaammat työt ja vaativampi suunnittelutyö jätettiin muiden
huoleksi. Nykyään taas tuntuu, että kaikki osaavat kyllä
suunnitella, mutta sitten vaikkapa juuri se ikkunoiden vaihto annetaan
muiden tehtäväksi. Eihän siinä mitään, onhan noita ikkunoiden
myyjiä ja ikkunarmeontin tekijöitä paljonkin tarjolla kuten vaikkapa www.ikkunakumppanit.fi.
Ja
muutenkin taitaa keittiöremontti olla kaikkien suosikki, välillä
tuntuu että ihmiset remontoivat omaa keittiötään vähintään kerran
vuodessa erilaiseksi. No sehän on tietysti jokaisen oma asia, miten
usein laittaa keittiön uuteen uskoon. Välillä tosin tuntuu että
eikö kannattaisi päästää itsensä helpommalla ja vaikka vähän
järejstellä tavaroita uusiksi sekä panostaa siivoukseen. Siivous ei
kuitenkaan vie aikaa ihan kauheasti ja jos se kovin tuntuu itseä
rasittavan niin ainahan voi tilata siivousfirman tekemään tuon homman.
Esimerkiksi Lahden seudulla palvelee siivouspalvelu Lahti Crystalia crystalia.fi/.
Onhan se totta, että ihan kaikkea ei kannata tehdä itse, eikä edes
yrittää. Esimerkiksi kattoremontti on rakennusalalla sellainen homma,
jota ei kannata lähteä kokeilemaan ihan sillä periaatteella että
katsotaan nyt mitä sitä osataan tuolle katolle tehdä. Siinä voi
onnistua kastelemaan kaikki kantavat rakenteet, jotka sitten lahoavat ja
heikkenevät. Niinpä ainakin kattoremontti kannattaa jättää
ammattilaisten harteille, Helsingin seudulla esimerkiksi palvelee www.rakennuspeltivilkki.fi/?Kattoremontti.
Omakotitalon remontoijat ovat siinä mielessä hyvässä asemassa, että
heidän ei juuri tarvitse lupia kysellä pikkuremontteihin, toki hyvä
on varmistaa rakennusvalvonnasta, mihin remontteihin tarvitsee
rakennuslupaa. Mutta kerrostaloissa ja rivitaloissa on eri juttu,
siellä ei voi omin päin lähteä tekemään mitä tahansa, vaan
kannattaa aina ihan ensin varmistaa vaikkapa isännöitsijältä, että
mitä saa tehdä lupia kyselemättä ja mitkä toimenpiteet vaativat
rakennusluvan tai taloyhtiön luvan. Hyvä isännöitsijä osaa kyllä
opastaa tuollaisissa asioissa ja muutenkin pätevästi järjestetty
isännöinti on kaikkien osakkaiden etu. Sellainen säästää kaikkien
rahaa ja hermoja. Esimerkiksi Seinäjoen suunnalla isännöintiä
tarjoaa KMN-Palvelut Oy www.kmn.fi/. Ja
varmasti joka suunnalta muualtakin löytyy niitä oikeasti hyviä
isännöintitoimistoja.
Oman kodin lisäksi monella on jonkinlainen vapaa-ajan asunto elikkäs
kesämökki. Aika monelle tuo mökki
on se paikka, jossa remonttia enemmänkin tehdään. Tai jos varsinaista
remonttihommaa ei mökillä ole tapana tehdä niin pihan ja metsänhoito
kuuluvat monilla mökkeilyyn. Harvalla kuitenkaan on enää nykyään
metsää oman kotinsa vieressä, mutta kesämökit ovat sen verran
syrjässä, että siellä oma metsä hyvin usein kuuluu mökin maille.
Toisaalta jos hyvälaatuista talousmetsää haluaa omistaa niin
välttämättä monen ihmisen osaaminen ja aika eivät riitä
kunnolliseen metsänhoitoon, silloin kannattaa hankkia ammattiapua
vaikkapa www.metsapalveluvartiainen.fi.
Joissain tapauksissa tuohonkin hommaan tarvitaan järeämpääkin
kalustoa, ainakin silloin jos tehdään metsätietä tai isompia
raivauksia. Monesti kaivinkone on silloin paras apu metsänhoitoon,
tällaista palvelua tarjoaa niinisalo.com.
Muuten kaikenlainen
rakentaminen on kyllä vähentynyt huomattavasti ihmisten vapaa-ajalla.
Joskus muinaisuudessa leikkimökit ja kasvihuoneet
tehtiin itse, mutta nykyään nekin tilataan valmiina paketteina.
Tee-se-itse -hommiksi jäävät tosiaan pienemmät sisustusprojektit,
joissa pääsee toteuttamaan luovuutta enemmänkin. Hyvin muodikasta on
tuunata kaikenlaisista vanhoista tavaroista jotain nykyaikaan sopivaa.
Yksi hyvä esimerkki ovat heinäseipäät. Heinäseiväs on aika
monikäyttöinen, aidan lisäksi niistä on tehty mm. hyllyjä,
naulakoita ja koristetikapuita. Mutta sitten jos pitäisi alkaa rakentamaan
jotain isompaa kohdetta, kuten vaikka leikkimökki,
niin siinä vaiheessa lyödään hanskat tiskiin ja tilataan valmis
paketti. Toisaalta tuo on ihan yleinen suuntaus muillakin aloilla,
esimerkiksi auton korjaus
annetaan yhä useammin korjaamon hoidettavaksi ja pienempiä uutta
tekniikkaa edistäviä laitteita ei edes kannata nykyään korjata.
Siinä ei oikein säästä mitään. Sen sijaan nykyään kannattaa
kaikenlaiset säästötoimenpiteet keskittää jokapäiväiseen
kulutukseen varsinkin veden ja sähkön osalta. Sähkön säästämiseen
moni panostaa paljonkin hankkimalla esim. ilmalämpöpumpun. Hyvä
ilmalämpöpumppu viilentää mukavasti kesällä ja kylmempään aikaan
se tuo huomattavasti säästöä lämmityskuluissa. Suosittu malli viime
aikoina on ollut Mitsubishi LN, johon voi tutustua tarkemmin www.lampotilamestarit.fi/ilmalampopumput/mitsubishi-ln.php.
Sähkön lisäksi ihmisten kannattaisi opetella säästämään myös
vettä vähän nykyistä paremmin. Omakotitalossa se onnistuu helpoiten
miettimällä omaa kulutustaan ja käyttätymistään esimerkiksi
suihkussa. Vedensäästö syntyy pienistä asioista ja rahaa jos
ajatellaan niin pienistä puroista kasvaa iso joki. Talohtiöissä
tämä rahajoki voi olla hyvinkin suuri vuositasolla, joten
vedensäästöön kannattaa panostaa ihan tosissaan ja tilata vaikka
ammattilainen miettimään sopivia ratkaisuja www.greonia.fi.
Joskus kuitenkin tulee eteen tilanne, että pitäisi kuitenkin rakentaa seinä. Tai jopa siirtää seinän paikkaa, jolloin ensin pitää purkaa vanha seinä. Siinäkin helpottaa kun tietää, miten seinä tehdään. Silloin nimittäin sen purkaminenkin on paljon helpompaa.
Seinän rakentamisessa täytyy noudattaa suurta tarkkuutta, pienetkin
heitot jäävät kuitenkin lopullisesti näkyviin. Toisin kuin vaikka heinäseiväsaidan
rakentaminen, sen kun kuuluukin olla vähän vino ja
epämääräinen mitoiltaan.
Jos projektin ensimmäinen vaihe on jonkinlainen vanhan seinän
purkaminen niin yhtään vanhemmissa taloissa täytyy huomioida
mahdollinen asbesti. Sen tilanne täytyy jo lain mukaan kartoittaa ja asbestikartoitus
hinta ei ole kauhean päätähuimaava, joten siinä ei kannata
yrittää säästää ja rikkoa lakia. Tällaisissa tapauksissa
kannattaa ihan ensimmäisenä olla yhteydessä isännöitsijään, jotta
ei tule mitään ikävää jälkipyykkiä. Yksi tuttuni on isännöitsijä
ja kertoi eräästä ikävästä
tapauksesta, jota puidaan vielä vuosien jälkeenkin. Ja kaikelta olisi
vältytty kun remontoija olisi ennen projektiaan vaivautunut soittamaan
isännöitsijälle.
Mutta tuo asbesti -asia kannattaa kuitenkin nykyään huomioida ihan
tosissaan. Laki muuttui vuoden 2016 alusta ja asbestikartoitus on
pakollinen kaikissa vanhemmissa rakennuksissa silloin kun tehdään
purkutöitä. Asbestikartoituksen saa tehdä vain valtuutettu
kartoittaja, joka ottaa näytteet ja tekee niiden pohjalta
asbestianalyysin. Toki nuo näytteet voi ottaa itsekin ja vaikka
postittaa yritykselle, joka tekee asbestikartoituksia. Kartoituksesta
tehdään raportti, joka täytyy säilyttää. Sen pohjalta sitten
suoritetaan purkutyöt ja asbestipurkuakin saa tehdä vain siihen
valtuutettu henkilö tai yritys. Vertailin tuossa asbestikartoituksen
hintoja ja Helsingin seudulla hyvältä vaihtoehdolta vaikutti geoasbest.fi.
Siellä näytteet analysoi asiaan koulutettu geologi. Toinen hyvä
vaihtoehto näytti pikaisella vertailulla olevan www.asbesti.pro.
Ja eihän kaikki ihmiset kuitenkaan asu pääkaupunkisedulla. Esim.
Hämeenlinnan ja Varsinais-Suomen alueella asialliset ja edulliset
palvelut tarjoaa www.vsep.fi.
Seinä rakentamiseen tarvitset nämä:
runkopuut, paras valinta on kertopuu -tolppa. Se ei väänny kieroksi. Toinen vaihtoehto on käyttää kakkosnelosta, mutta silloin pitää huomioida että seinästä tulee paksumpi. Se pienentää huonetilaa ja väliovia ei ole mitoitettu tämän paksuiseen seinään, mikä aiheuttaa ylimääräistä listoitustyötä, koska oven karmi ei ole samassa tasossa vieressä olevan seinän kanssa.
villa, tämä ei ole ehdottoman pakollinen, mutta parantaa äänieristystä ja vähentää seinän kuminaa
kipsilevy, näistä syntyy se varsinainen seinäpinta. Kipsilevyjä on olemassa tavallista ja EK eli erikoiskovaa. Väliseinissä pitää käyttää tuota erikoiskovaa, koska se kestää iskuja eikä murene heti pienestä kolhusta.
kipsilevyruuvi, kipsilevyt pitää ruuvata paikoilleen oikeanlaisilla ruuveilla. Ihan mitä tahansa ruuveja ei voi käyttää. EK- eli erikoiskoville kipsilevyille on oma ruuvityyppinsä.
pitkät ruuvit tai naulat runkopuiden kiinnittämiseen
Tasoite ja saumanauha, näillä viimeistellään ruuvien reiät ja levyjen saumat
Kun seinän paikka on selvillä, merkkaa se lattiaan ja kiinnitä seinän pituinen runkopuu lattiaan. Jos seinän kohdalla on lattialämmitys, siihen ei luonnollisesti saa mitään ruuvata eikä naulata, vaan runkpuu pitää liimata rakennusliimalla lattiaan. Tämän jälkeen kiinnitä samanpituinen runkopuu kattoon, tarkasta pitkällä laudalla ja vatupassilla, että puu tulee samalle kohdalle lattiassa olevan kanssa. Tee tämä erityisen huolellisesti, muuten seinästä tulee vino.
Toinen tärkeä asia on, että pidä työmaasi siistinä koko ajan. Jos
et välillä siivoa niin helposti tulee huonoa jälkeä tai telot itsesi
romun keskellä. Ja jos jätät kaiken siivoamisen projektin loppuun
niin romua on varmaan kertynyt niin paljon, että pitää tilata ammattijärjestäjä
apuun.
Seuraavaksi mittaa ylä – ja alapuun väli ja katkaise pystypuut sen mukaan noin millin tai pari milliä lyhyemmiksi kuin väli. Jos pystypuu on liian pitkä, et saa sitä kyllä mitenkään tuonne väliin suoraan. Ota myös huomioon, että puurakenteet vähän elävät, joten on hyvä olla pieni rako, jotta on elämisvaraa. Jos laitat tasan raon pituisen pystypuun tuonne ja joudut vähän käyttämään voimaa saadaksesi sen paikalleen niin voi tuntua hyvältä tässä vaiheessa, mutta entä jos puu vähän turpoaa tai elää – se vääntää seinää mutkalle kun ei mahdu laajenemaan.
Kiinnitä ensimmäinen pystypuu ihan toiseen reunaan eli ruuvaa vinoruuvauksella kiinni ylä- ja alapuihin. Seuraavaksi mittaa 60cm matka paikallaan olevan pystypuun uloimmasta reunasta ja piirrä merkki 60sentin kohdalle alapuuhun. Tähän tulee seuraavan puun keskikohta. Ota sitten uusi mitta paikallaan olevan pystypuun uloimmasta reunasta ja piirrä merkki 120cm kohdalle, tähän tulee seuraavan pystypuun keskikohta. Jatka näin merkkaamista aina 60cm välein eli 180cm, 240cm jne. niin pitkälle kuin tarvii. Pystypuut tulevat aina näille kohdille ja nimenomaan aina niiden keskikohta tulee merkin kohdalle.
Tässä vaiheessa on hyvä kartoittaa siivouksen tarve eli aina
välillä projektin edetessä pitää roskat kerätä jätesäkkiin ja
puunpalat omaan koriinsa polttopuiksi. Siistillä työmaalla on
turvallisempaa työskennellä. Yhtään kun et siivoa projektin
edetessä niin lopuksi saat tilata jonkun erikoispuhdistus
-palvelun paikalle.
Tämä siksi, että kipsilevyt ovat 120cm leveitä, joten niiden reunat osuvat aina noiden merkkien kohdalle ja niiden reunan täytyy osua suunnilleen pystypuun keskelle, jotta kipsilevyn voi ruuvata pystypuuhun ja samaan puuhun saa kiinni myös seuraavan kipsilevyn.
Näissä mitoissa jos et ole huolellinen niin levyjen asennusvaiheessa
saat kaivaa puukon esille ja alkaa nävertämään kipsilevystä sentin
soiroa pois, että osuu koolauksen kohdalle. Vaikka työkalupakissasi
olisi kaikki parhaat käsintehdyt
puukot niin herkkua tuo homma ei ole, joten helpompi tehdä tämä
vaihe tarkasti.
Eli ruuvaa loput pystypuut kiinni merkkien kohdille samalla tavalla vinoruuvauksella (tai naulauksella) ylähäältä ja alhaalta kuin ensimmäinenkin. Lopuksi ruuvaa yksi pystypuu siihen mihin seinä loppuu, tällöin väli edelliseen puuhun on todennäköisesti jotain muuta kuin 60cm (riippuu seinä pituudesta), mutta pääasia että väli on alle 60cm.
Tämän jälkeen katkaise kipsilevy oikean korkuiseksi ja nosta se paikalleen seinä reunaan. Ruuvaa kiinni joka reunasta noin 30cm välein ja samoin keskeltä 60cm kohdalta noin 30cm välein. Sitten vaan seuraava levy paikalleen samalla tavalla. Lopuksi sahaa viimeiseen väliin sopivan levyinen palanen ja ruuvaa kiinni.
Kipsilevyjen nostamisessa ja kantamisessa oikea tekniikka on kaikki
kaikessa. Ne ovat painavia, mutta niiden kantaminen ei olekaan voimalaji
niin paljon kuin luulisi. Olin nuorempana töissä talotehtaalla ja
siellä sattui hassu tapaus kun eräs erittäin riski voimanostaja oli
tullut kesätöihin. Nykyään kaverin alaa on vartiointi
Helsinki -nimisessä paikassa, työskentelee piirivartijana. Mutta
silloin talotehtaalla hän sai ensimmäisenä työpäivänään
tehtäväksi nostella kipsilevyjä seinäelementteihin. Kokeneempi
työntekijä opasti häntä, tässä tapauksessa tämä kokeneempi oli
50-kiloinen tyttö. Neiti nappasi pinosta kipsilevyn kevyen näköisesti
ja nosti paikalleen. Voimanostaja katsoi vierestä ja totesi että eikö
ne tuon painavampia olekaan. Meni sitten rehvakkaasti ottamaan itsekin
levyä, mutta levypä ei noussutkaan kuin pari senttiä. Kaikkia vähän
huvitti, mutta sitten tyttö opetti isommalle kaverille oikean
nostotekniikan ja siitä se pikkuhiljaa lähti sujumaan.
Seuraavaksi aseta villalevyt paikalleen seinän sisään (jos käytät villaa). Villat on mitoitettu siten, että ne pysyvät nätisti paikallaan, koska ovat oikeankokoisia.
Kun villat on laitettu, ruuvaa kipsilevyt myös toiselle puolelle seinää.
Seuraava vaihe on seinän tasoitus. Tarkasta ensin, ettei mikään ruuvinkanta tule ulos seinäpinnasta, vaan että kaikki ruuvinkannat ovat seinän tasossa tai aavistuksen sisällä. Samoin tarkasta, ettei kipsilevyn osia roiku ruuvin vierestä, pyyhkäise hiomapaperilla pois, jos jotain osia on seinäpintaa ulompana. Tämän jälkeen alkaa saumaus: levitä tasoitetta ohut kerros kaikkiin kipsilevysaumoihin reunaohennuksen alueelle. Kastele saumanauhapaperi ja paina se paikoilleen sauman päälle lattiasta kattoon asti. Paperi pitää laittaa märkänä, koska muuten se imaisee tasoitteesta kosteuden ja lopputulos ei ole hyvä. Paina paperi tiukasti kiinni tasoitteeseen lastalla tai vaikka puun pätkällä. Lopuksi vedä ylitursuava tasoite lastalla nauhan päälle. Kannattaa myös tarvittaessa ottaa lisää tasoitetta purkista ja vetää sitä pystysuuntaisella liikkeellä saumanauhan päälle samaan tasoon vieressä olevien levyjen pintojen kanssa. Tarkoitus on siis saada sauman kohta tasaiseksi suhteessa molemmin puolin oleviin levyihin. Tämä ei monestikaan onnistu kerralla eli älä välitä siitä, minkälainen on lopputulos ensimmäisen tasoituskerran jälkeen. Pääasia, että nauha on kunnolla paikallaan.
Tasoita seuraavaksi kaikki ruuvien kannat. Tietysti voit jo nyt käyttää järkeä ja säästää vaivaa. Jos tiedät minkälaiset jalkalistat ja kattolistat on tulossa, niin voit katsoa, mitkä ruuvit jäävät listojen alle piiloon. Niiden kantoja ei tarvi tasoittaa. Eli pyyhkäise lasta ruuvin kannan yli tasoitetta niin että kanta peittyy ja reikä tulee seinäpinnan tasoon asti täyteen. Kun kaikki saumat ja ruuvikannat on tasoitettu, jätä tasoite kuivumaan. Todennäköisesti sopiva aika jatkaa on seuraava päivä.
Kun tasoite on kuivunut, käy ensin läpi kaikki kohollaan olevat kohdat. Rapsuta kohollaan olevat tasoitteet pois lastalla tai hiomapaperilla saumoista ja ruuvien kantojen kohdilta. Kohollaan oleva tarkoittaa siis kaikkea kuivunutta tasoitetta, joka tulee ulommas kuin kipsilevyn pinta eli lopullinen seinäpinta. Tämän voit kokeilla vetämällä lastaa seinäpintaa pitkin tasoitetun kohdan yli.
Eräs tuttuni on kiinteistönvälittäjä
ja kertoi miten tarkkaan ihmiset
syynäävät pieniä yksityiskohtia, kyllä siinä välillä saa asunnon
myyjä selitellä tosissaan jos joku on tehty vähän sinne päin.
Kun kohollaan olevat kohdat on poistettu, ala täyttämään syvennyksiä. Monesti ruuvien kannat tulevat hyviksi toisen tasoituskerran jälkeen. Käy myös levyjen saumat läpi, vedä lastalla tasoitetta pystysuoralla liikkeellä niin että lasta kulkee sauman molemmin puolin puhdasta levynpintaa pitkin. Silloin myös väliin jäävä sauman osuus tulee samalle tasolle kun lastassa oleva tasoite jää kaikkiin monttuihin. Ja jätä kuivumaan.
Seuraavana päivänä tee kevyt hionta hienolla hiomapaperilla, laita hiomapaperi esim. laudanpätkän tai ympärille, jotta se on varmasti tasainen. Ruuvinkantojen kohdalla riittää yleensä yksi pieni kertapyyhkäisy. Samoin saumojen kohdallakin hyvin kevyt pyyhkäisy. Älä hinkkaa saumoja kovaa: siitä seuraa se, että hiot pois tasoitteen ja siihen jää monttu. Imuroi ja pyyhi hiomapöly pois. Jos näet jossain epätasaisia kohtia, tasoita ne hiomalla tai lisäämällä tasoitetta.
Kun seinä näyttää tasaiselta ja pölyt on putsattu ja tasoitteet kuivuneet, tee sille pohjamaalaus. Pohjamaalauksen jälkeen monesti paljastuu pieniä epätasaisuuksia, joten kittaa ne tasaiseksi ensimmäisen pohjamaalauksen jälkeen. Kun pohjamaali ja kitti on kuivunut, tee toinen pohjamaalaus, jonka jälkeen seinän pitäisi olla koko lailla valkoinen. Sitten vain lopullinen väri pintaan.
|